20161230.jpg

Uuden vuoden säästöt

| 30.12.2016 11:07

Mitä tavoiteitta ja lupauksia haudot mielessäsi näin vuoden vaihtuessa uuteen? Tammikuussahan pitää aloittaa Uusi Elämä. Kaikki menee uusiksi, harrastukset, ruokavaliot, pahat tavat, tilin saldo ja niin edelleen. Lupaan ja vannon pyhästi, että kunhan tämä vuosi paketoidaan, en enää ikinä syö herkkuja, osta mitään turhaa ja olen ihana ja mukava kaikille. Kuulostaako tutulta? Jep, näinhän ne pyhät uuden vuoden lupaukset menevät.

Ja hyvähän se on putsata pöytä vuoden alussa. Ajatus uudesta motivoi mukavasti ainakin alkuun. Vaarana on kuitenkin se, että innoissaan sitä aloittaa vähän liian rajusti ja pyrkii kuukaudessa laihtumaan 10 kiloa, säästämään 1000 euroa tai muuta ylenpalttisen päätöntä. Parempi lähteä uuden elämän alkuun kuin lähtisi maratonille. Aloita hitaasti, pienillä askelilla ja kiihdytä loppua kohti.

Otetaan esimerkiksi säästäminen. Se voi olla melkein yhtä tuskallista kuin laihduttaminen, jos sen tekee väärin. Kukaan ei voi syödä kaalikeittodieetin mukaisesti koko elämäänsä, eikä kukaan voi säästää jokaikistä lanttia, jonka ansaitsee. Aloita siis pehmeällä laskulla. Työkaveri antoi tähän hyvän vinkin: laita viikolla 1 säästöön 1 euro, viikolla 2 säästä 2 euroa ja niin edelleen vuoden loppuun, jolloin viimeisellä viikolla säästöön kilahtaa jo 52 euroa. Aluksi säästöjä kertyy pikkuisia summia, mutta kertyy kuitenkin etkä todennäköisesti joudu luopumaan juuri mistään. Euro sieltä toinen täältä ja voit lihottaa saalistasi vaikka tipauttamalla säästöpossuun kukkaroon kertyvät irtonaiset kolikot. Hyvää valuuttaa nekin ovat.

Saatat yllättyä paljonko saaliksi lopulta tulee! Viikkosysteemillä saat kokoon, lyhyellä matikalla nopeasti laskettuna, yli 1000 euroa, tarkemmin laskettuna 1378 euroa! Jos sinulla on se kasassa kohta alkavan vuoden lopussa, saat toteutettua esimerkiksi aika mukavan lomamatkan tai ainakin todella mukavan pesämunan pahan päivän varalle.

Kohti uutta vuotta uudistuneena ja päättäväisenä, pienin askelin loppua kohden kiihdyttäen!

Tervetuloa vuosi 2017!

Limiitti.fin väki

library_books Arkisto

    Kesäloman budjetti kasvoi vihdoin
    Kesäloman budjetti kasvoi vihdoin Toimitus | 26.06.2017
    Kesäloman budjetti kokoon
    Kesäloman budjetti kokoon Toimitus | 07.06.2017
    Lahjavinkki valmistuvalle ja ylioppilaalle
    Lahjavinkki valmistuvalle ja ylioppilaalle Toimitus | 01.06.2017
    Äitienpäivä on sunnuntaina, vaan mitä äidille lahjaksi?
    Äitienpäivä on sunnuntaina, vaan mitä äidille lahjaksi? Toimitus | 08.05.2017
    Limiitti on uudistunut!
    Limiitti on uudistunut! Toimitus | 26.04.2017
    Vielä ehdit suunnitella pääsiäisen menoja
    Vielä ehdit suunnitella pääsiäisen menoja Toimitus | 03.04.2017
    Asiakkaiden avulla kohti parempaa lainapalvelua
    Asiakkaiden avulla kohti parempaa lainapalvelua Toimitus | 03.03.2017
    Hyvä kiertoon yhteisöveron kautta
    Hyvä kiertoon yhteisöveron kautta Toimitus | 10.02.2017
    Uuden vuoden säästöt
    Uuden vuoden säästöt Toimitus | 30.12.2016
    Veronpalautukset suomalaisiin tuotteisiin
    Veronpalautukset suomalaisiin tuotteisiin Toimitus | 29.11.2016
Arkisto