20160620.jpg

Kaataako laina lomailijan?

| 20.06.2016 12:24

Lomastressi iskee. Miten ehtii tekemään kaikki ne asiat, joita on muun osan vuodesta kuvitellut tekevänsä kesäloman aikana? Maagiset 4–5 viikkoa, joihin latautuu 11 kuukauden odotus ja haaveet. Eipä siinä mitään, mutta millä ne kaikki haaveet maksetaan?

Kesälomalle kirmaavia suomalaisia soimataan lainalla lomailemisesta ja lähes joka vuosi tehdään gallupeita ja tutkimuksia siitä, kuinka moni suomalainen ottaa lainaa voidakseen lomailla unelmiensa loman. Lainaa ei toki kannata nostella sumeilematta ja ilman takaisinmaksusuunnitelmaa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle eikä kohtuullinen määrä lainaa välttämättä aina kaada venettä.

Tietenkään luottorajaa ei kannata kiskoa tappiinsa heti ensimmäisen viikon aikana ja elellä pari päivää herroiksi. Kannattaa tehdä suunnitelma ja miettiä koko perheen tai muun lomailevan yksikön kesken yhdessä, mitä kukin haluaa ehdottomasti tehdä ja mitkä suunnitelmat on mahdollista toteuttaa ilman perikatoa ja sen jo kertaalleen mainitun maalaisjärjen rajoissa. Maailmanympärysmatkalle harva ehtii tai pääsee yhden kesäloman aikana, siihen ei tavallisella tallaajalla riitä laina, lahjoitukset saati ansaitut pennoset ihan heti. Eikä yhden loman aikana ehkä ole aihetta kiertää kaikkia Suomen huvipuistoja, vesipuistoja tai kylpylöitä.

Varsinkin jos perhe on suuremman puoleinen, täytyy ehkä osa lomabudjetista rahoittaa lainalla. Nopeasti katsottuna 4-henkinen perhe tekee matkan Kreetalle noin 2000 eurolla. Ei mahdoton summa, mutta mukaan täytyy tosiaan laskea kaikki lomalla kulutettava raha. Vaikka osan lomasta rahoittaisi ottamalla lainaa, kannattaa miettiä lomaa sen verran hyvissä ajoin, että pystyy säästämään ainakin joko matkaan kuluvan rahan tai käyttövarat.

Jos perheessä on vakituiset kuukausitulot, ei lomalle budjetoitu laina kaada taloutta, koska lainaa on mahdollista maksaa takaisin säännöllisesti. Mutta kannattaa varmistaa että otetun lainan maksuerät sopivat muun talouden ylläpitämiseen. Edelleen siis suunnittelu, pohdinta ja laskeminen ovat lomailijan luotettavimia pelastajia.

On hyvä myös miettiä, mikä on ehdoton kipuraja se lainasummalle että lomaan käytettävälle summalle. Tylsäähän se on pitää kirjaa menoista, mutta syksyn tullen aivan varmasti kiität siitä itseäsi. Tee suunnittelusta hauskaa ja ota koko lomayksikkö mukaan suunnitteluun. Kirjoittakaa kukin 3 lomatoivomusta lappuselle, laittakaa lappuset aurinkohattuun ja kukin lomailija nostaa yhden toteutettavan toiveen hattusesta. Pelisilmää mukaan ja jokainen jäsen saa yhden toiveensa toteutettua!

Tiivistettynä loman onnistumiseksi:

  1. Suunnittele
  2. Budjetoi
  3. Säästä
  4. Lainaa maalaisjärjellä
  5. Nauti kesästä

Stressivapaata ja ihanan aurinkoista kesää toivottaen

Limiitti.fin koko toimisto

library_books Arkisto

    Kesäloman budjetti kasvoi vihdoin
    Kesäloman budjetti kasvoi vihdoin Toimitus | 26.06.2017
    Kesäloman budjetti kokoon
    Kesäloman budjetti kokoon Toimitus | 07.06.2017
    Lahjavinkki valmistuvalle ja ylioppilaalle
    Lahjavinkki valmistuvalle ja ylioppilaalle Toimitus | 01.06.2017
    Äitienpäivä on sunnuntaina, vaan mitä äidille lahjaksi?
    Äitienpäivä on sunnuntaina, vaan mitä äidille lahjaksi? Toimitus | 08.05.2017
    Limiitti on uudistunut!
    Limiitti on uudistunut! Toimitus | 26.04.2017
    Vielä ehdit suunnitella pääsiäisen menoja
    Vielä ehdit suunnitella pääsiäisen menoja Toimitus | 03.04.2017
    Asiakkaiden avulla kohti parempaa lainapalvelua
    Asiakkaiden avulla kohti parempaa lainapalvelua Toimitus | 03.03.2017
    Hyvä kiertoon yhteisöveron kautta
    Hyvä kiertoon yhteisöveron kautta Toimitus | 10.02.2017
    Uuden vuoden säästöt
    Uuden vuoden säästöt Toimitus | 30.12.2016
    Veronpalautukset suomalaisiin tuotteisiin
    Veronpalautukset suomalaisiin tuotteisiin Toimitus | 29.11.2016
Arkisto